sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kuka nauttii riitelystä?

Viikon alussa opettajilta tuli pohdittavaksi kysymys verkossa vaanivasta peikosta eli trollista. Ja tottahan toki - sekä trollit että trollaus ovat itsellenikin tulleet tutuiksi, lähinnä eräältä harrastukseeni liittyvältä keskustelupalstalta, jota olen seurannut jo vuosia.

Luulisi, että kyseiselle palstalle kerääntyisi suurin piirtein samanhenkistä porukkaa, yhdistäähän meitä kiinnostus ja rakkaus lajiin, jota palstan keskustelutkin pääsääntöisesti koskevat. Jotenkin myös luulisi, että keskustelu palstalla sujuisi kutakuinkin hyvässä hengessä ja toisia arvostavasti - varsinkin kun moni meistä tuntee toisensa myös ihan tosielämässä. Mutta ei!

Koska palsta ei edellytä kirjoittajiltaan rekisteröitymistä, on huutelu nimimerkin suojista mahdollista. Sekaan mahtuu henkilöitä, jotka sopivan tilaisuuden tullen ovat valmiita muuttamaan aiemmin asiallisesti sujunutta keskustelua kokonaan toiseen suuntaan, harhauttamaan sen jo heti alussa raiteiltaan esim. tarttumalla johonkin pieneen yksityiskohtaan tai epäselvään ilmaisuun jonkun toisen kirjoituksessa tai sopivan aiheen puuttuessa aloittamaan kokonaan uuden keskustelun. Aihe voi tällöin olla hyvinkin lennokas, mutta aina joku menee lankaan ja ottaa nämä "höpö-höpö-jutut" tosissaan.

Ikävämpää trollaus on kuitenkin silloin, kun uhriksi ja keskustelun aiheeksi valitaan joku todellinen henkilö, johon jostakin syystä kohdistuvaa kateutta tai kaunaa yritetään purkaa mustamaalamalla kyseistä henkilöä tai tämän toimintaa näissä nimettömissä kirjoituksissa.

Kyseisen sivuston keskustelut ovatkin poikineet adressin, jonka useat sadat (tänään näytti olevan n. 780 allekirjoitusta) ovat jo allekirjoittaneet. Adressin tarkoitus on käynnistää poliisitutkinta ko. keskustelupalstan toiminnasta. Nähtäväksi jää, miten siinä käy. Palstan ylläpitäjä poistaa toki asiattomia kirjoituksia, mutta silloinkin, kun niistä on ehditty tehdä jo monta ilmoitusta, poistaminen kestää melko pitkään. Helpoin tapa siivota asiattomat keskustelut pois palstalta olisikin edellyttää rekisteröintiä ainakin kaikilta, jotka keskusteluihin osallistuvat.

3 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä kurja ilmiö. Itsekin kuulun erilaisiin someryhmiin, ja niistä vain yhdessä en ole kertaakaan törmännyt negatiivissävytteiseen kirjoitteluun. Ihmeellinen on ihmismieli!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotku ne vaan jollain oudolla tavalla nauttivat tuollaisesta negatiivisesta kirjoittelusta. Täytyy heillä olla omassa elämässä jokin silloin pielessä mutta on niitä muitakin tapoja purkaa pahaa oloa kuin moittimalla muita. Itse en ole juurikaan kirjoitellut tai katsellut keskustelupalstoja mutta näitä tälläisiä kirjoittajia on joka paikassa. Kurjaa vain jos ne pilaavat esim. jonkin harrastesivun keskustelun jossa toiset saman henkiset haluisivat keskustella asiallisesti keskustelijoita yhdistävästä asiasta.

      Poista