tiistai 2. kesäkuuta 2015

Esittelyssä Twitter
















Koska olen kirjannut kurssitavoitteisiini eri työvälineiden käyttötarkoituksiin tutustumisen sekä niiden käytön opettelun, valitsin toiseksi esittelemäkseni some-sovellukseksi itselleni aiemmin tuntemattoman Twitterin. Tai tokihan nyt tiedän, mikä Twitter on, mutta en ole sitä itse käyttänyt eikä minulla ole aiemmin ollut edes omia tunnuksia ko. palveluun. Nyt siis on!

Twitter on maailmalla suuren suosion saavuttanut ja Suomessa suosiotaan kasvattava mikroblogipalvelu, jossa käyttäjät julkaisevat enintään 140 merkkiä sisältäviä viestejä eli twiittejä. Twitterin peruskäyttö on helppo oppia, mutta suuresta aktiivisuudesta aiheutuvan tietotulvan hallinta ja hyötykäyttö vaatiikin jo jonkin verran paneutumista.

Twitter on omiaan etenkin ”juuri nyt” tapahtuvien uutisten, tapahtumien ja tilanteiden käsittelyyn. Se ei perustu LinkedInin tavoin tosielämän tuttavuuksille, vaan siellä voi vapaasti seurata eri henkilöitä, organisaatioita ja uutislähteitä.

Kaikilla Twitterin käyttäjillä on oma profiilisivu, jolle käyttäjän tekemät twiitit tallentuvat käänteisessä aikajärjestyksessä. Profiilin ulkoasua voi halutessaan personoida muokkaamalla värejä, taustakuvaa ja otsakekuvaa vaihtamalla. Käyttäjäprofiili onkin parhaimmillaan omistajansa näköinen kokonaisuus, jota tarkastelemalla selviää helposti jotain käyttäjän taustasta, kiinnostuksenkohteista ja twiittien aiheista.

Jos haluat saada Twitteristä jotain irti, täytyy sinun seurata (follow) muita käyttäjiä. Kun seuraat käyttäjää, tilaat hänen tekemänsä twiitit itsellesi. Näin Twitter-etusivullesi muodostuu virta, johon omat ja seuraamiesi käyttäjien twiittaukset tulevat näkyviin.

Twitteriä voi käyttää eri tavoin erilaisiin tarkoituksiin. Yrityskäytössä Twitter toimii erinomaisesti esim. myynnin- ja markkinoinnin työkaluna, jolla saa helposti ja nopeasti paitsi näkyvyyttä erilaisille ajankohtaisille asioille tai tapahtumille, joista yritys haluaa viestiä asiakkaille ja muille sidosryhmille kuin myös viestintävälineenä esim. erilaisten tapahtumien järjestämisen yhteydessä.

Parhaiten Twitterin maailmaan pääsee mukaan kokeilemalla rohkeasti, osallistumalla ja seuraamalla ”pöhinää” eli suosittuja aiheita reaaliajassa. Käyttäjien välinen vuorovaikutus onkin Twitterin voima!

Loppuun vielä muutama löytämäni vinkki, joiden avulla kuka vaan pääsee alkuun helposti:)
  1. Luo käyttäjätunnus osoitteessa http://twitter.com/ ja täytä käyttäjäprofiiliisi tietoja
  2. Twiittaa jotain
  3. Etsi sopivia kontakteja, esim. omia tuttujasi, omaan alaasi tai mieleenkiinnonkohteisiisi liittyviä henkilöitä
  4. Retwiittaa jokin viesti
  5. Käytä hakutoimintoa, seuraa jotain suosittua aihetta tai hashtagia ja kokeile hakea twiittejä itseäsi kiinnostavista aiheista
  6. Toista kohdasta 2 :)

1 kommentti:

  1. Aivan mainio esittely! Näillä ohjeilla pääsee tosiaan helposti alkuun. :)

    Millä perusteella valitsit seurattavia?

    VastaaPoista