Ajattelin tosiaan päättää bloggaamisen tämän kurssin puitteissa tuohon edelliseen "hyvän mielen" uutiseen Emmasta ja hänen onnistuneesta sponsorin hankinnasta Facebookin ja Twitterin avulla. Päätin kuitenkin vielä nostaa hieman tarkemmin esiin tuossa kirjoituksessani mainitsemani trendin, jonka mukaan sosiaalisessa
mediassa esille nousevat tavallisten ihmisten tarinat ylittävät yhä useammin
uutiskynnyksen.
Luin nimittäin taannoin artikkelin, jossa mediatutkija Veijo Hietala hehkuttaa
sosiaalisessa mediassa leviäviä hyvän mielen uutisia. Kehityskulku on mielestäni
hyvä; arjen sankariteot ansaitsevat tulla kerrotuiksi siinä missä kovatkin
uutiset.
Mediassa on pitkään
ollut vallalla trendi, jossa kovat ja pehmeät uutiset sekoittuvat. Kovat
uutiset tarkoittavat esimerkiksi politiikkaa, pehmeät henkilökohtaisia, yksilön
tekemisiä ja tunnetason asioita. Raja on kuitenkin hälventynyt 1990-luvulta
lähtien ja nyt some -aikana se on hälventynyt lopullisesti.
Hietala
arvioi sosiaalisen median muokanneen nykyisiä uutiskriteereitä. Aiemmin uutiseksi
on tyypillisesti päätynyt eli uutiskriteerit on täyttänyt esimerkiksi suuria
ihmisjoukkoja koskettava, yllättävä tai kielteinen asia. Arkisten ilmiöiden ja
esimerkiksi ihmisten hyvien tekojen leviämisestä sosiaalisesta mediasta
uutisiin on tullut tälle ajalle tyypillinen ilmiö.
Sosiaalisessa
mediassa vilahtelee luontevasti koko elämän aiheiden kirjo ja sieltä asiat
siirtyvät luontevasti perinteisiin viestimiin. Nykyään myönteinen pehmeä uutinen voi ylittää uutiskynnyksen siinä
missä perinteinenkin uutinen, jolloin myönteiset asiat päätyvät uutisiksi
helposti.
Ihmiset
haluavat tukea asioita tykkäämällä, jolloin siitä tulee äkkiä ilmiö. Hyville uutisille
on myös tilausta. Mediatutkija Hietala huomauttaa, että usein perinteiset
uutiset huolestuttavat ihmisiä ja herättävät kysymyksen siitä, vaikeuttaako
uutisoitu asia omaa elämää tavalla tai toisella. Uutiset, jotka eivät vaikuta
omaan elämään vaan päinvastoin tekevät hyvän mielen, toimivat vastalääkkeenä
perinteiselle uutisoinnille.
Nämä uutiset
ovat eräänlaista terapiaa. Niistä tulee mieleen, että ihmisiin voi vielä uskoa
ja hyviä asioita tapahtuu. Tämä on mielestäni hyvää kehitystä! Ihmisiä
kannattaa rohkaista tekemään arjen sankaritekoja; se on sitä todellista
sankaruutta :)
Hietasen haastattelun ja koko artikkelin
voit lukea täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti